Surussa
sen pehmeässä syleilyssä
tuskan kyyneleissä
olen levännyt
en kyennyt nousta
enkä enää tahtonut
luoksenne, arkeenne
sillä jotain on muuttunut
joku on poistunut
joka kuitenkin poistumisellaan antoi enemmän
kuin koskaan olisin ymmärtänytkään
en ole valmis keskuuteenne
sillä surussa
kyynelten peitossa on hyvä olla
pehmeää ja lämmintä kaikkialla
’et voi sinne jäädä’
ehkä en, mutta voimia
ei vielä ole
ymmärrän,
on suruni
raskasta katsella
ehkä tarvitsen oljenkorren tai käden
vetääkseen minut tuosta turvallisesta
mutta vielä
en saata hyvästejä sanoa
sille
joka kannattelee minua
ja kun ylösnousen, vielä taakseni katson
hyvästit jätän, sinulle suruni
jäät olemaan, mutta katson kauempaa
kunnioittaen katsot takaisin
annat tilaa ja aikaa hengittää
tunnen läsnäolosi, näen sivusilmällä
ja aistin
välillä hymyilen
kuin uskolliselle
siis kun jätän hyvästit
kääntyen vielä kerran puoleesi
kiitän mahdollisuudesta,
kyyneleistä joihin olin upota
ja joille ei ollut loppua
uupuneena
kuin syvällä metsän uumenissa sammalmättäällä
pienessä kolonmuotoisessa näen ilta-auringon laskevan puiden lomasta,
pienestä säikeestä erotan kirkkauden ja tiedänn,
on surulla alkunsa ja juurensa kaukana jo tapahtuneesta.
Kommentit